19.6.2017

Mainostoimisto, jonka postilaatikossa lukee ”ei mainoksia”

Toissa viikolla meidän remppamies oli huvittunut, kun huomasi postilaatikossamme tekstin ”Ei mainoksia”. Miten voi olla, että mainostoimistoon ei haluta mainoksia?

Aiemmassa osoitteessa maalla asuessa suorajakelua tuli vain vähän jos lainkaan, lähinnä pelkkä Postisen lärpykkä (ilmeisesti maaseudulla ei ole potentiaalisia asiakkaita?). Nokialle muuttamisen jälkeen olin yllättynyt, miten paljon mainospostia tulee. Ja kun suurin osa siitä ei kiinnosta, oli pakko laittaa ”ei mainoksia” -tarra postilaatikkoon.

Vastaanottajan näkökulma: vain murto-osa mainoksista kiinnostaa

Rupesin miettimään asiaa tarkemmin. Mainoksista suurin osa lentää samantien roskiin. Ruokakauppaa en valitse tarjoushinnoittelun perusteella, ja jos olen ostamassa käyttötavaroita, suuntaan ensimmäiseksi nettiin.

Välillä mainospostin seassa on toki sellaisia brosyyreja, jotka ovat itseä kiinnostavia. Esimerkiksi muutamien remonttifirmojen mainoksia on tullut myös laitettua sivuun mahdollista tulevaa tarvetta varten.

Minulla oli hiljattain hakusessa Nokialta ruokaravintola, josta saisi kasvisruokaa. Muutama tuttu ravintola tuli heti mieleen, mutta halusin kartoittaa tarjontaa laajemmin. Netistä löysinkin lopulta muutamia muitakin ravintoloita. Vaikka niiden nettisivut eivät juuri vakuuttaneet, niin näiltä ravintoloilta voisin mielelläni vastaanottaa silloin tällöin paperista mainospostia.

Ongelma on vain siinä, että epäkiinnostavaa mainospostia tulee liian paljon. Tämä on sinänsä harmillista, koska joitakin itseä kiinnostavia mainoksia olisi jopa mukavaa selailla. Vastaanotettavia suoramainoksia ei kuitenkaan pysty etukäteen valikoimaan. Toisaalta en myöskään halua heittää suurinta osaa mainosnipusta lukematta roskiin – se jos mikä olisi epäekologista. Tästä syystä on ollut pakko päätyä ”ei mainoksia” -vaihtoehtoon.

Pilaako siis isojen ketjujen kaksi kertaa viikossa tuleva massamainosoksennus koko suoramainonnan idean?

Mitäs jos tulevaisuudessa voisi suoramainonnankin osalta valita itseä kiinnostavat mainokset? Tyyliin: kyllä kiitos pienten, paikallisten ravintoloiden mainoksille, mutta ei kiitos mainosoksentajille.

Vehree blogi: Tavoittaako suoramainonta kohderyhmän?
Joskus suoramainos säästetään. Puoliso kiinnitti tämän paikallisen pizzerian suoramainoksen jääkaapin oveen.

Mainostajan näkökulma: milloin suoramainonta sitten olisi järkevää?

Suomen Suoramainonta kertoo nettisivuillaan seuraavaa: ”85% talouksista ottaa vastaan osoitteettomat suorajakelut, täten kotiin jaetulla mainoksella on korkea tutustumis- ja lukemisaste”. Yllättävän iso prosenttiluku. Toisaalta, kuinkahan moni vastaanottajista oikeasti lukee saamansa mainokset?

Suoramainonnalla on mahdollista tehdä alueellisia kohdistuksia. Pienin jakelualue on yksittäinen jakelupiiri, joka voi olla vaikkapa korttelin kokoinen. Näkisinkin, että pienyrittäjät voisivat hyödyntää suorajakelua nimenomaan alueellisesti. Esimerkiksi uuden paikallisen putiikin avaamisessa suoramainonta on varmasti hyvä keino tavoittaa potentiaaliset asiakkaat.

Mitä suoramainonta maksaa?

Tampereen ykkösjakelut hoitaa suoramainontaa Pirkanmaan alueella. Yrityksen nettisivujen mukaan esimerkiksi Nokialla on kotitalouksia kaikkiaan vajaat 12.700 kpl, joista Vehreen kotiseudulla eli Koskenmäen alueella reilut 3.700 kpl. Tiedustelin Ykkösjakeluista jakeluhintoja. Esimerkiksi A4-kokoisen mainoksen jakelu kustantaisi koko Nokian alueelle 942 euroa (0,0742 euroa/kpl) ja pelkän Koskenmäen alueelle 294 euroa (0,0791 euroa/kpl). Toki näiden hintojen päälle tulevat myös paino- ja suunnittelukulut.

Myös Postilta on mahdollista tilata mainosjakelua. Postin kautta on mahdollista kohdistaa mainosjakelua tarkemmin, jolloin voi mahdollisesti välttyä hukkakontakteilta. Kohdistamista voi tehdä esimerkiksi yrityspäättäjille tai ajoneuvojen haltijoille. Omakohtaiset kokemukseni Postista kuitenkin ovat, että pienehköt jakelut eivät kiinnosta: Ainakaan Pengonpohjan kylälehden muutaman sadan kappaleen jakelu ei Postin kautta onnistunut.

Onko suoramainonta järkevää vai ei?

Ovatko nuo edellä mainitut kontaktihinnat sitten edullisia vaiko eivät? Vertailun vuoksi, esimerkiksi Google Adwords -mainonnassa maksetaan hakusanoista. Ne ovat monenhintaisia, riippuen hakusanojen suosiosta. Yksi Google-mainoksen klikkaus voi maksaa vaikkapa 0,50-2 euroa.

Tietenkään suoraan näitä hintoja ei voi keskenään vertailla. Jos ihminen hakee Googlesta jotain tietoa, hän voi olla jo kiinnostunut ostamaan kyseisen palvelun tai tuotteen. Toisaalta suoramainonnalla on mahdollista markkinoida jotain täysin uutta palvelua, jota potentiaalinen asiakas ei välttämättä edes osaisi etsiä.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että järkevästi käytettynä ja oikein kohdistettuna suoramainonta voi hyvinkin olla tehokas markkinointikanava ­– siitäkin huolimatta, että omassa postilaatikossa lukee ”ei mainoksia”!

Mainostoimisto, jonka postilaatikossa lukee ”ei mainoksia”
Takaisin Blogi-sivulle