11.4.2016

Miksi sen pitää olla niin hyvä?

Muutama vuosi sitten tarjouduin avuksi erään kyläyhdistyksen talkootyönä toteutettavan kylälehden tekemiseen. Ajattelin, että olisi kiva tutustua paikallisiin ihmisiin, verkostoitua ja voisin samalla olla hyödyksi myös ammatillisesti.

”Näin meillä on aina tehty”

Kyseistä kylälehteä oli tehty kunniakkaasti jo pitkän aikaa samalla sapluunalla. Yksivärisessä aa-viitosen kokoisessa lehdessä on muutama juttu sekä runsaasti paikallisten yritysten mainoksia. Vanhoja lehtiä selaillessa huomasin, että ne eivät olleet juurikaan muuttuneet vuosien, tai jopa vuosikymmenten varrella.

Media-alan ihmisenä minulle tuli kuitenkin ideoita siitä, miten lehteä voisi kehittää. Ei sillä, etteikö lehti jo olisi ollut sinänsä hyvä – mainiota, että kylällä ylipäänsä on touhukkaita ihmisiä, jotka jaksavat kantaa kortensa kekoon ja tehdä omaa julkaisua.

Siispä intoa puhkuen lähdin sitten mukaan lehden aloituspalaveriin. Myönnettäköön, että minulla oli myös oma lehmä ojassa: ajattelin ehdottaa, että lehden teko jatkuisi yhä talkoomeiningillä, mutta lehteen tehtävistä mainoksista ottaisin yrityksiltä suunnittelupalkkion.

Olin siis valmistellut ison määrän ideoita ja visioita siitä, miten kylälehdestä voisi tehdä entistä paremman. Lehtipalaverissa esittelin niitä innolla: Tehdään koko lehdestä nelivärinen! Suurennetaan sivukokoa, jotta siitä saataisiin näyttävämpi! Lisää oikeita artikkeleita!

Puheenvuoroni jälkeen palaveritilan valtasi hiljainen hetki, kunnes eräs kyläläinen avasi suunsa spontaanilla kysymyksellä: ”Miksi sen pitää olla niin hyvä?”. Siinä vaiheessa minulta varmaankin loksahti suu auki, koska tällaista reaktiota en osannut yhtään odottaa.

”Tämä lehti on aina ollut A5-koossa, joten se tulee aina jatkossakin olemaan. Näin ne pysyvät kirjahyllyssä siistissä rivissä.”

”Ei mikään yritys ole valmis maksamaan mainosten suunnittelusta.”

”Ihan hyvä idea, mutta ei toimi meillä.”

Seeeelvä. Muutosvastarinta oli niin valtava, että päätin lopulta vetäytyä koko hommasta. Yhteistyöstä ei olisi yksinkertaisesti tullut mitään. Ellei sitten olisi menty sillä samalla vanhalla kaavalla. Pitäkää lehtenne!

Pengonpohjalainen on syntynyt!

Lehti-idea jäi kuitenkin kummittelemaan mieleeni. Pari vuotta sitten ehdotinkinkin läheiselle Pengonpohjan kyläyhdistykselle, että mitäs jos mekin tehtäisiin oma lehti. Innostus oli valtava: ehdottomasti! Eikä tehdä vain yhtä lehteä vuodessa, vaan tehdään samantien kaksi!

Kaikki ideat olivat tervetulleita, mitään ei jyrätty.

Siitä se sitten lähti: Pengonpohjalaisen neljäs numero on parhaillaan työn alla, lehti ilmestyy toukokuussa. Tämä talkootyönä tehtävä lehti on ollut minulle aivan mahtava leikkikenttä: sen teossa olen päässyt kokeilemaan mitä hauskempia asioita. Ensimmäiseen numeroon kirjoitin jutun ruisleivän leipomisestä ja juttua varten olin kylän rouvien opissa leipää leipomassa. Yhteisöllisyyttä parhaimmillaan. Mainoksiakin lehteen on saatu ja yritykset ovat niiden suunnittelemisesta maksaneet.

Muutosvastarinta pelottaa

Vaikka jutun alussa mainitusta kesälehtiepisodista on jo aikaa, ajatukseni palaavat kysymykseen ”miksi sen pitää olla niin hyvä?”. Se on hyvä kysymys.

Luulen, että taustalla on uuden pelko ja muutosvastarinta. ”Näin meillä on aina tehty” ei kuitenkaan ole pätevä vastaväite sille, etteikö voisi kokeilla uutta.

Myönnän, että itsekin huomaan usein tekeväni asioita aina saman kaavan mukaan. Jäärä nostaa päätään kaiken uuden äärellä. Puolisoani hävetti pitkään se, että meillä oli vanha (mutta toimiva!) kuvaputkitelkkari ja tv-ohjelmia tallensimme VHS-nauhurilla. (Kyllä, näin oli vielä vuonna 2015!) Lopulta annoin periksi, ja meille ostettiin littana telkkari ja sen lisäksi vielä Apple TV. Ja en varmasti vaihtaisi takaisin entiseen.

Entiseen jumittaja nostaa päätään myös työssäni: helposti valitsen suunniteltavaan visuaaliseen ilmeeseen aina ne tutut ja turvalliset fontit sekä samat kuvituselementit yhä uudelleen.

Muutosvastarinta on ihmiselle luonnollista. Ihminen on laiska, ja haluaa suoriutua asioista helposti ja nopeasti. Kaikki uusi pelottaa.

Silloin tällöin puolisoni huomauttaa minulle siitä, että jyrään liian helposti hänen uudet ideansa. Olenkin yrittänyt tietoisesti muuttaa toimintatapojani. Mietitään ensin, eikä jyrätä.

Jos haluaa kehittyä ja saavuttaa jotain uutta, niin silloin pitää olla avoin uusille asioille ja ideoille. Jos jatkamme vuodesta toiseen samaa polkua, mihin se johtaa?

PS. Se kylälehti otti lopulta pienen, mutta rohkean askeleen ja muutti lehtensä neliväriseksi. Edistystä sekin, askel kerrallaan.

Miksi sen pitää olla niin hyvä?
Takaisin Blogi-sivulle