27.12.2017

Vehreen vuosi 2017

Jälleen on yksi mielenkiintoinen vuosi takana. Vehreellä vuoden suurin mullistus oli muutto Nokialle sekä uuden toimiston avaaminen. Mutta onpa jälleen oltu mukana monissa mielenkiintoisissa projekteissa, niin pienissä kuin isoissakin. On ihmetelty uretaania, teroitettu puukkoja, syöty opiskelijaruokaa, pakattu koiranruokia ja mitä vielä! Nyt on taas aika kiittää ihania asiakkaita – tästä on hyvä jatkaa kohti ensi vuoden uusia haasteita. 

Väläyksiä Vehreen vuoden varrelta

Vehree: SMH-Uretan
Uretaania. Vuosi käynnistyi mielenkiintoisella työprojektilla, kun Vehree pääsi tammikuussa suunnittelemaan uutta nettisivustoa Ylöjärvellä toimivalle SMH-Uretanille. Oli kiehtovaa nähdä, miten moneen uretaani taipuu. Saittia varten otti hienot valokuvat Petra Vii Photography – ja pääsinpä itsekin linssiluteeksi, kun kuvaaja testasi valoja.

Vehree mainostoimisto: Tuomisen sekatavarakauppa vuonna 1938
Muutto. Helmikuussa oli aika julkistaa Suuri Uutinen: Vehree muuttaa kevään aikana Nokialle! Uudet toimitilat tulisivat Koskenmäkeen, yli satavuotiaan talon päätyyn. Vanhemmalla väellä Tuomisen kauppa oli vielä hyvin muistissa, kun kyselin heiltä muistikuvia sekatavarakaupan historiasta.

Vehree: Juvenes Vaasa - Serveri Food street map
Vaasan lanseeraus. Maaliskuussa työpöydällä oli useita ravintoloita, kun Juvenes oli laajentamassa toimintaansa Vaasaan. Kevään aikana syntyikin logoja, teippaussuunnitelmia, mainoksia, julisteita, opasteita sekä muita markkinointimateriaaleja kaikkiaan seitsemälle Juvenes-ravintolalle Vaasaan. Och samma på svenska, naturligtvis.

Vehree: Ylöjärven Yrityspalvelu - matkailuesite 2017
Paikallismatkailua. Huhtikuussa oli aika julkaista Ylöjärven uusi matkailusivusto www.visitylojarvi.fi. Samassa yhteydessä syntyi myös tulevan kesän matkailuesite. Molemmat olivat toki olleet työn alla jo useita kuukausia.

Vehree: Mikael Vaskelaisen nettisivusto
Terävää suunnittelua. Toukokuussa ei ollut tylsää, kun suunnittelin logon, käyntikortin sekä nettisaitin puukkoseppä Mikael Vaskelaiselle. Mikaelilla oli selkeä visio, millaista visuaalista tyyliä hän hakee, ja yhteistyö sujuikin sutjakkaasti!

Vehree: Juvenes Oulu sijaintikartta
Oulun lanseeraus. Ennen kesälomia oli vuorossa iso rutistus: Juvenes oli voittanut tarjouskilpailun Oulun yliopiston ravintoloista, joten mielenkiintoista työnsarkaa riitti usean uuden ravintolan ja kahvilan lanseerauksen yhteydessä. 

Vehreen remontti: Eikä, seinässä on reikä! Osa vanhoista lattialaudoista hiottu, osa hiottavana.
Remppaa. Heinäkuussa oli aika pitää lomaa, joka tosin kului etupäässä tulevan toimiston remontin parissa. Usko oli välillä koetuksella, kun lattiasta puhalsi tuuli ja seinässä kasvoi ruohoa, mutta pikkuhiljaa pellavariveet, pinkopahvit ja nupinaulat löysivät paikkansa.

Vehree: Verhoilijamestari Katja Torvisen logon suunnittelu
Logosuunnittelua. Elokuussa jatkui jo keväällä alkanut projekti. Ylöjärven Yrittäjien Road Show -turneella olin tutustunut Verhoilijamestari Katja Torviseen. Katja halusi uudistaa visuaalista ilmettään, ja Vehree pääsi suunnittelemaan Verhoilijamestarille uuden logon, käyntikortin sekä nettisivuston.

Vehree: HauHau-tuotepakkausten taittotyöt
Pakkauksia. Syyskuussa työpöydältä löytyi mm. koiranystäville tuttuja tuotteita, kun taitettavana oli HauHau-pakkauksia.

Vehree: Toimisto on valmistunut!Vehree: Toimiston avajaiset
Bileet. Lokakuussa Vehreen toimisto viimeinkin valmistui ja päästiin juhlimaan avajaisia! Juhla alkoi Suomi100-juhlapuun asentamisella, mistä vastasi puun lahjoittanut Jaruko. Lissun Juhlapalvelu vastasi maistuvista tarjoiluista ja Marjo Heikkinen valokuvasi bileet.

Vehree: Nokian yrittäjäjuhla 2017
Pönötyskuva! Marraskuun alussa juhlittiin Nokialla vuosisadan yrittäjäjuhlaa. Edenissä järjestettyyn tapahtumaan oli kerääntynyt useita kymmeniä paikallisia yrittäjiä nauttimaan upeista herkuista, hyvästä seurasta sekä ohjelmasta, jonka kruunasi Miss Divetin hauska drag-show. Aveciksi sain Velhovision Maaret Borgin (vas.). (Kuva: Ajaton)

Vehree: NoU sponsorimainos
Sponsorit haussa. Joulukuussa sain tuntumaa paikallisen yleisurheilun seuratoimintaan. Nokian Urheilijat kaipasivat sponsorien hakuun mainosta, ja tämmöinen siitä sitten tuli!

Vehree toivottaa onnekasta alkavaa vuotta 2018 juuri sinulle, hyvä Vehreen blogin lukija!

 

Vehreen vuosi 2017
Takaisin Blogi-sivulle